Sauna hoitaa mieltä ja kehoa

Tälle sivulle olemme koonneet merkittävimpiä saunan tarjoamia etuja.

Terveydeksi!

Suomalaiset ovat aina tienneet, että saunominen tekee hyvää. Siksi on ehkä ymmärrettävääkin, että varsinaista tieteellistä tutkimusta saunan hyödyistä on toistaiseksi tehty täällä melko vähän. Mitäpä tuota päivänselvää asiaa tutkimaan!

Maailmalla tutkimuksia kuitenkin on tehty, ja etenkin viime aikoina löylyä on lisätty tieteen kiukaille kotimaassakin. Tiedämme siis entistä tarkemmin, mitä saunoessa tapahtuu ja miksi vaikutukset ovat positiivisia.

SATA SYYTÄ SAUNOA

VASTAUKSIA YLEISIMPIIN SAUNOMISEEN JA TERVEYTEEN LIITTYVIIN KYSYMYKSIIN

  • Onko saunan terveellisyyttä tutkittu tieteellisesti?

    Suomessa ja muualla maailmassa on toteutettu yksittäisiä tutkimuksia, joissa koehenkilöinä on tyypillisesti ollut muutamia kymmeniä ihmisiä. Itä-Suomen yliopiston julkaisemassa tutkimuksessa, jossa todettiin saunan terveellisyys verenkiertoelimistölle ja muistin toiminnalle, oli mukana yli 2000 suomalaista miestä ja tutkimuksen kesto oli 20 vuotta. Lähde

  • Onko saunominen aina hyväksi? Milloin sitä pitäisi välttää?

    Monet asiantuntijat sanovat, että jos saunaan pystyy itse kävelemään, myös saunominen on turvallista. Kohtuullisuus ja hyvät saunomistavat on kuitenkin pidettävä mielessä. Jos olo ei ole normaali tai on todettuja sydänvaivoja, saunomisesta kannattaa keskustella ensin lääkärin kanssa. Yleisesti voi sanoa, että jos saunominen tuntuu hyvältä, se tekee hyvää. Poikkeuksen muodostavat reumaan liittyvät nivelkivut, jotka usein lieventyvät saunassa, mutta saattavat seuraavana päivänä tulla takaisin voimakkaampina. Tätä voi koettaa välttää kunnollisella jäähdyttelyllä saunan jälkeen.

  • Mikä on terveyden kannalta suositeltava saunomismäärä?

    Kaikki saunominen, joka ei tunnu hyvältä tai josta jälkeenpäin tulee epätoivottavia vaikutuksia, on liiallista. Mutta tottunut saunoja voi hyvinkin saunoa vaikka joka päivä. Itä-Suomen yliopiston julkaisemassa tutkimuksessa suurimmat terveysvaikutukset saatiin, kun saunomiskertoja oli viikossa 4–7 ja löylyssä oltiin noin 20 minuuttia kerrallaan. Lähde

  • Minulla on todettu korkea verenpaine. Onko saunominen silloin turvallista?

    Saunan lämpö kiihdyttää sydämen lyöntitiheyttä ja etenkin pintaverisuoniin pumpattavan veren määrää. Vastaavasti verisuonet laajenevat, jolloin verenpaine laskee. Tällainen verenpaineen lasku on väliaikainen ja kestää vain pari tuntia. Kudosten lämpiäminen vapauttaa kuitenkin ilmeisesti aineita, jotka edistävät valtimoiden ja verisuonten normaalia toimintaa. Kohtuullisia löylyjä voi siis yleensä pitää turvallisina, mutta kaikissa verenkiertoelimistöön liittyvissä asioissa kannattaa varmistaa saunomisen suositeltavuus omalta lääkäriltä.

  • Helpottaako saunominen astmaa?

    Joidenkin astmaa sairastavien mielestä kosteissa löylyissä on helpompi hengittää, joiden mielestä taas ei. Itse sairauteen sauna ei vaikuta.

  • Saunoisin mielelläni vaikka joka päivä, mutta jotkut sanovat sen kuivattavan ihoa. Onko asia näin?

    Päinvastoin, saunominen tekee iholle hyvää. Lämmön aiheuttama lisäys pintaverenkierrossa tuo rakennusaineita ihon soluille auttaen niitä uudistumaan ja poistamaan tehokkaammin kuona-aineita. Terve ja puhdas iho säilyttää paremmin kosteuden ja pysyy kimmoisampana. Lähde

  • Paraneeko flunssa saunassa?

    Flunssa ja kuume tarkoittavat sitä, että veressä on viruksia. Esimerkiksi liikuntaa ei silloin suositella, koska rasituksessa nämä virukset voivat aiheuttaa sydämeen vakavan tulehduksen. Ja koska saunan vaikutukset sydämessä ovat samantyyppiset kuin liikunnassa, saunaakaan ei flunssaiselle suositella. Pelkkä nuha tai kurkkukipu eivät yleensä estä saunomista.

  • Auttaako saunominen uniongelmissa?

    Sydämen lyöntitiheys voi saunassa nousta jopa 150 lyöntiin minuutissa, joten heti saunan jälkeen ei välttämättä nukuta. Mutta kun keho alkaa jäähtyä, se vapauttaa elimistössä nukahtamista helpottavia hormoneja. Tutkimuksissa on todettu myös, että saunan jälkeen uni voi olla syvempää kuin normaalisti. Itselle sopiva saunomisrytmi selviää kokeilemalla.

  • Kannattaako urheiluharjoituksen jälkeen mennä saunaan?

    Moni urheilija ajattelee, että saunominen auttaa poistamaan lihaksista sinne kertyneitä maitohappoja. Koska lämpö kuitenkin ohjaa verenkiertoa pintaverisuonistoon poispäin lihaksista ja sisäelimistä, tällaista hyötyä lihaksille saunasta ei välttämättä ole. Saunassa vietettyjä hetkiä kannattaa kuitenkin hyödyntää lihasten venyttelyyn ja nivelten liikelaajuuksien ylläpitämiseen. On myös havaittu, että ennen harjoitusta tehty lämpöhoito voi vähentää harjoituksen aiheuttamia lihaskipuja. Lähde