Juuri se oikea

Solide, Legend

Jussi halusi sukumökilleen korvaajan puhki kuluneelle kiukaalle, Hannan ja Kallen moderniin rantasaunaunelmaan sopi ison kivimassan tunnelikiuas. Kun sauna on valmis, voi keskeneräinen rakennustyömaakin tuntua jo kodilta.

MAAILMAN PARHAAT LÖYLYT

Jussi Hyvösen sukumökillä Saarijärvellä luonto alkaa heti kotiovelta ja kiuas antaa saunaan paitsi lämpöä, myös valoa.

Pienen venematkan päässä Saarijärvellä on saari, jonne Jussi Hyvösen perheellä on vahvat siteet. Vuonna 1980 valmistunut, vanhempien aikanaan saarelle rakentama mökki oli Jussille ja hänen sisaruksilleen se kesänviettopaikka, jossa lapsuuden kesinä aina paistoi aurinko.

Mökin käyttäjäkuntaan kuuluu nykyään kolme sukupolvea ja kolme perhettä; sisarukset käyttävät mökkiä perhekuntineen. Mökille tullaan nauttimaan saaren rauhasta, tekemään pihahommia ja talvisin hiihtämään jäälle.

Ja tietysti saunomaan. Ainakin siihen asti, kunnes kiuas tuli tiensä päähän.

– Sauna on ollut toimiva ja hyvä, mutta vanha kiuas kului lopulta puhki; se loisti kuin tähtitaivas, kun tuli alkoi näkyä kiukaan halkeamista, Jussi kertoo.

Edessä oli siis saunaremontti: kiuas ja lauteet menivät vaihtoon. Edellinen kiuas oli Harvian vanhempia malleja, joten uusi kiuas päätettiin ottaa samalta tekijältä.

– Perinteitä piti sen verran kunnioittaa, Jussi naurahtaa. – Lisäksi vaikutti se, että tiesimme Harvian olevan taatusti kotimainen.

Peräkärryn kyytiin lähtivät rautakaupan pihasta 20 Pro -kiuas ja Formula-noutolaudepaketti. Kuljetus saareen hoitui perämoottorilla varustetulla soutuveneellä.

Laudepaketti saa Jussi Hyvöseltä kiitosta pienestä ja kompaktista koostaan. Pikkumökin saunaan Formula-lauteet rakennettiin talkoilla, yhdessä tuumaillen.

Ja projektin jälkeenkö kaikki olivat vielä puheväleissä keskenään?

– Oltiin toki, aika helposti tuo syntyi!

Yksi asia, missä kiukaan vaihto auttoi, oli saunan valaisu. Sähköttömässä mökissä oli saunassa aiemmin istuttu myrskylyhtyjen valossa. Uudessa kiukaassa tulen loimu hohtaa lasiluukun läpi ja muuta valaistusta ei tarvita.

Entä onko remontin jälkeen saunassa edelleen maailman parhaat löylyt?

– On, totta kai, Jussi Hyvönen vakuuttaa.

Saunasta se kaikki alkoi

Ensin oli suo, kuokka ja sauna. Hannan ja Kallen perheen rakennusprojektissa saunarakennus laitettiin kuntoon ensimmäisenä – muut rakennukset ehtii sitten myöhemminkin.

Tontista se lähti. Muuratjärven rannalla oleva puolen hehtaarin tontti oli Hanna ja Kallen silmissä täydellinen. Tänne saataisiin talo, tilaa kahdelle lapselle juosta ja samalle tontille unelmien rantasauna.

Asiassa oli vain yksi ongelma: tontti ei ollut myynnissä.

– Kävimme säännöllisesti keskusteluja sen isäntämiehen kanssa, joka tämän tontin omisti. Tulimme hyvin juttuun, mutta myymään hän ei taipunut, Hanna nauraa.

Lopulta aika ratkaisi tilanteen. Tontti tuli myyntiin, kun isännästä aika jätti ja ulkomailla asuva poika suostui myyntiin. Rakennusprojekti pääsi lopultakin käyntiin – saunan rakentamisella.

Solide, Legend

Maisema järvelle

Saunarakennus tehtiin valmiiksi ensimmäisenä ja saunatupa on toiminut perheen tukikohtana rakennusprojektin aikana.

– Lapset rakentavat hiekkakakkuja pihalla ja onkivat kaisloilla rannassa. Päärakennus valmistuu sitten joskus loppukesästä ja saunatupa tulee toimimaan vierasmajana, Hanna kertoo.

Saunarakennus ottaa ilon irti järvimaisemasta: sekä tuvan että saunan puolelta on järvelle isot maisemaikkunat.

Terassilta avautuvat ovet niin saunatuvan puolelle kuin kylpyläosastollekin. Tuvan puolelta hoidetaan myös saunan lämmitys. Legend 240 Duo on tunnelikiuas, joka palvelee sekä takkana että kiukaana.

– Tuvan puolella on ihana istua lisäämässä puita takkaan ja katselemassa tulta. Siinä tulee nautittua saunan lämmityksestäkin ihan eri tavalla kuin ennen.

Ja kun sauna on lämmin, on aika siirtyä toiselle puolelle seinää, jossa odottaa siisti spa-osasto: ei roskia lattialla, ei tulitikkuja kaiteen reunalla.

Iättömiä värejä

Vaikka Muuratjärvellä ollaan perinteisen suomalaisen maiseman äärellä, saunasta haluttiin modernin oloinen. Kaakeleihin valittiin hiekan sävyjä, seiniin taas vaaleaksi petsattua paneelia.

– Olin itse kivenkovaa sitä mieltä, että koko tila pitää laatoittaa. Harvian suunnittelija sai puhuttua, että jospa katsottaisiin kuitenkin seinään leveää, vaaleaksi petsattua paneelia, joka jatkuu sekä saunassa että kylpyhuoneen puolella. Siitä tuli kyllä tosi hyvä! Vaikka välissä on lasiovi, näyttää koko tila ihanan avaralta ja ilmavalta yhtenäisen paneelin ansiosta, Hanna toteaa.

Saunaan valittiin Solide-laudepaketti, jonka harmaanvaaleat materiaalit tuovat valoa kompaktiin tilaan. Kontrastiksi kotikylpylään laitettiin mustia tehosteita: hanat, sadevesisuihku, peilien reunat ja kiukaan mustat raudat tarjoavat syvyyttä. Duo-lasiseinä jakaa tilan, mutta antaa valon virrata vapaasti tilasta toiseen.

– Emme halunneet savusaunatunnelmaa, mutta mustat tehosteet tuovat sopivasti kontrastia. Ja Legendin kiuas on totta kai hallitseva, joten saunasta ei tullut liian kliininen. Laadukkaat materiaalit kestävät aikaa ja käyttöä.

Kun rakennusprojekti etenee, sauna on myös kovassa käytössä.

– Pihasaunan lämmittäminen on aina myös siirtymä töistä ja arjesta vapaa-ajan viettoon. Me halusimme omalta saunalta ennen kaikkea paikan, jossa rentoutua arjen keskellä. Vaikka päärakennus on vielä kesken, tämä paikka tuntuu jo nyt kodilta, Hanna hymyilee.