Ei joulua ilman joulusaunaa?

Harvian juhannussaunojat

Aattoiltana Suomessa lämpenee yli miljoona saunaa

Suomi saunoo jouluna. Harvian teettämän kyselyn mukaan yli 80 prosentilla suomalaisista saunominen kuuluu jouluperinteeseen. Lähes joka toinen sanoo, että aaton tunnelma menee suorastaan pilalle, jos saunominen jää väliin. Suosituin aika lämpimille löylyille on aattona ilta-aikaan. Seuraavaksi suosituin on iltapäivä. Tulokset ilmenevät saunayhtiö Harvian teettämästä kyselystä, johon vastasi 1041 suomalaista.
Jouluaattona suomalaisten kodeissa lämpenee kiukaat. Vain viidennes suomalaisista ei sauno aattona. Aaton iltaohjelmaan löylyttely kuuluu lähes 40 prosentilla. Lähes yhtä moni saunoo jo aikaisemmin iltapäivällä. Aamupäivällä saunaan kirmailee joka viides joulusaunoja. Joulupäivä ei ole yhtä suosittu saunapäivä.

Oma koti on paras saunapaikka

Suurin osa suomalaisista joulusaunoo omassa kodissa. Joulusaunakyselyn vastaajista 54 prosenttia kertoo, että oma koti on paras saunapaikka. Seuraavaksi suosituinta on saunoa sukulaisilla, näin kertoo joka viides. Myös taloyhtiöiden saunat lämpenevät jouluna. Joka kymmenes nautiskelee löylyistä taloyhtiön yleisellä joulusaunavuorolla. Mökkijouluun sauna kuuluu niin ikään joka kymmenennellä. Sen sijaan hotelleissa jouluaan viettävien ohjelmaan saunominen kuuluu erittäin harvoin.
Vastaajista yli 40 prosenttia kertoo saunovansa puolison kanssa. Lauteille yhdessä koko perheen kanssa suuntaa joka viides. Joka kolmas nautiskelee joulusaunasta omassa rauhassaan.

Vielä ehtii varmistamaan parhaat joululöylyt

Muutamalla pienellä tarkistuksella varmistetaan parhaat joululöylyt. Puukiukaan arinan kunto kannattaa tarkistaa. Viimeisiään vetelevä, vääntynyt tai halkeillut arina pitää vaihtaa. Jos arina romahtaa kesken lämmityksen, jää joulusauna pelkäksi haaveeksi. Kiuaskivet ovat perusta hyville löylyille. Pikatarkistus kivien kunnosta on helppo tehdä. Lyömällä kiviä yhteen, selviää murenevatko ja lohkeilevatko ne. Murenemisen lisäksi myös kivien värin muuttuminen kertoo, että vaihtamisen aika on käsillä.

Harvia toivottaa hyviä löylyjä joulusaunaan!